Elämä on juhlaa

Keskiviikkona mulla oli vapaapäivä opiskelijakunnan toimiston päivystysvuoroa lukuun ottamatta. Illalla - tai no, jo neljältä - oli taas yhdet opiskelijariennot. Lähdettiin kunnon porukalla kiertelemään keskustan baareja ja saalistamaan leimoja kierrospassiin. Sattui aika hyvä mäihä, kun aurinko mollotti täydeltä teholta koko illan ajan. Tuli siinä sivussa korkattua terdekausikin! 

Onnistuin tosin jo ennen baareihin astumista tiputtamaan luurini Kaisaniemen puiston hiekkapolulle, ja luurista näyttö sirpaleiksi... Hohhoijakaa! 

Seuraava päivä menikin pitkälti lepäillessä. Tosi väsynyt fiilis, enkä saanut aikaan oikein muuta kuin metsäreissun hauvojen kanssa. Metsästä puheenollen - se on jotenkin tosi tärkeä paikka mulle. Vaikka olis kuinka huono fiilis henkisesti tai fyysisesti, raikas ilma ja luonto rauhoittaa. Ja mikäs sen parempaa, kun katsella samalla kuinka noi meidän maailman rakkaimmat hauvat nauttii olostaan juoksemalla pää kolmantena jalkana :)

Tää kuva kertonee kaiken oleelisen, hahah.

Tänään meen illaksi töihin, mutta erittäin harvinaislaatuisesti saan muuten nauttia täysin vapaasta viikonlopusta. Uskomatonta, ja niin tarpeellista. Pohdiskelin eilen, etten lähtisi rilluttelemaan ennen vappua mihinkään. Tekisi varmasti aika hyvää niin mielelle kuin kehollekin.

Mutta ainakin huomenna mä vaan oon. Mennään ehkä leffaan S:n kanssa, tai sitten ei tehdä mitään. Ja hei - oon jo valmiiksi innoissani!

Nyt siirryn vähän myöhäiselle lounaalle keittiön puoleen nauttimaan Hulluilta Päiviltä ostettuja salaatteja. Nam!

<3 Jonna O.

Huippusuoritus ja bilepalaveri

Aamuni alkoi tänään kovin ärtyisissä merkeissä, kiitos universumin kaikille siitepölylajikkeille allergisen mieheni, joka ei varsinaisesti ilahduta tätä kanssanukkujaan hiljaisella ja rauhallisella nukkumistyylillään. Jokaöinen mölinäshow alkaa lähes samalla sekunilla, kun S sulkee silmänsä. Voin siis heittää hyvästit virkistäville ja uudelleensyntymis-fiiliksiä tarjoaville yöunille ainakin ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi.

Päivän ensimmäinen sovittu tapaaminen oli onneksi vasta yhdeltä keskustassa. Ihanan rauhallinen hidas aamuni huipentui viimeisen kymmenen minuutin paniikkisuoritukseen, jonka aikana ehdin föönata hiukseni kuivaksi, vaihtaa vaatteet, vetää rotsin niskaan ja popot jalkaan, juosta dösärille ja jopa jolkottaa bussiin sisälle. Uskomatonta - veikkaisin, että löin lähes kaikki mahdolliset aiemmat recordsini. 

Oon nimittäin lähes aina ainakin sen muutaman minuutin myöhässä, mistä syystä julkisilla liikkuminen ei oo ollut ajokortin saannin jälkeen kovinkaan mielekästä puuhaa. Pahinta on, jos kuvittelen aikaa olevan tuhlattaviin asti. Etenkään silloin sitä ei todellakaan ole yhtään ylimääräistä, sillä kuvittelen jostain syystä olevani toimissani valonnopeudella liikkuvan ninjan luokkaa, vaikka todellisuus kuvastaa lähinnä laiskiaisen matelemistahtia. Elän siis harhaluulossa, jossa asioiden hoitaminen vie aikaa ikuisuuden sijaan vain hetken, mikä johtaa loppumattomaan myöhästymiskierteeseen. Veikkaan, että vie vähintään eläke-ikäiseksi muuttua normaaliksi, hyvätapaiseksi kansalaiseksi. Toivossa on hyvä elää.

Suuresta väsymyksestä huolimatta aiempi onnistuminen nosti mielialaani sen verran, että bilepalaveriin päästessäni oloni oli jo yllättävän virkeä.

Oon meidän AMK-kampuksen opiskelijakunnan puheenjohtaja. Meidän poppoo on järjestämässä toukokuussa ensimmäisiä baaribileitä pitkään aikaan, ja viime hetken touhuttavaa tuntuu pursuavan joka kolosta. Tänään mulla oli tapaaminen baarin yhteyshenkilön kanssa, jonka kanssa kävimme sekä suuria että pieniä linjoja läpi, sovimme yksityiskohdista ja löimme tapahtuman sinettiä vaille sovituksi. Oon tosi fiiliksissä näistä, toivottavasti lopputuloksesta tulee yhtä siisti kun suunnitelmista!

<3 Jonna